Esittelyssä VR Dm12

Historia

Dieselmoottorivaunut jäivät Suomessa vuonna 1990 historiaan, kun Turun ja Uudenkaupungin väliä ajaneet Dm9:t korvattiin veturivetoisilla junilla. Nämä junat kuitenkin tulivat merkittävästi kalliimmiksi, joten tämä liikenne loppui lyhyeen vuoden 1992 lopussa. Sitten syntyi ajatus hankkia näiden tilalle uusia kiskobusseja. VR järjesti tarjouskilpailun dieselkäyttöisistä kiskobusseista. Tarjouskilpailun jälkeen VR tilasi vuonna 1995 Alstomilta 16 kiskobussia noin 80 miljoonan markan hintaan.

Kiskobussien tyyppimerkinnäksi tuli Dm11 ja ne valmistettiin GEC Alstomin tehtaalla Espanjan Barcelonassa. Vuonna 1997 valmistuneet kuusi Dm11 moottorivaunua tuotiin Suomeen, niissä oli 79 istumapaikkaa, ohjaamo kummassakin päässä ja kuljettaja toimi myös konduktöörinä. Valitettavasti Dm11 ei täyttänyt teknisiä vaatimuksia ja siinä oli ylipainoa noin 9 tonnia ja sisätilojen meteli oli noin 12 desibeliä korkeampi kuin oli luvattu. Näiden ongelmien takia VR peruutti tilauksen 10. marraskuuta 1997, jonka jälkeen moottorivaunut palautettiin tehtaalle. Kaikki Dm11:t on myöhemmin myyty Kuubaan.

Myöhemmin VR järjesti uuden tarjouskilpailun kiskobusseista vuonna 2001 ja tarjouksien perusteella päätettiin tilata tsekkiläiseltä valtionyhtiöltä CKD Vagonkalta 16 kiskobussia, joissa on 63 istumapaikkaa, kolme matkustusosastoa ja kaksi eteistä niiden välissä. Kaupan hinta on 160 miljoonaa markkaa. 16 kiskobussin lisäksi on optio 20 kiskobussiin.

Dm12:n suunnittelu on aloitettu CD 843-sarjan kiskobussien pohjalta.

Rakenne

Vaunun runko on palkkirakenteilla vahvistettua alumiinia. Ulkoseinät on lämpoeristetty lasikuitueristeellä. Katolle on sijoitettu ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteet. Pelkästään ohjaamot on ilmastoitu.

Dm12:ssa on kolme matkustajaosastoa ja ohjaamot molemmissa päissä. Toisessa eteisessä on pyörätuolinostin, lisäksi yhdessä matkustusosastossa on paikkoja pyörätuolille ja lastenvaunuille. Pyörätuolipaikan välittömässä läheisyydessä on myös kaksi pistorasiaa.

Vaunussa on Dellner-automaattikytkimet, joilla saadaan kytkettyä kaksi tai kolme vaunua yhteen.

Euro 3-standardin mukaiset moottorit on sijoitettu lattian alle telien väliin. Kummassakin telissä on yksi vetävä akseli, jolle voima siirretään moottorilta hydraulisesti. Teleihin saadaan asennettua sekä 1435 mm, että 1524 mm raideleveydelle tehdyt pyöräkerrat.

Ohjaamon eurooppalaisen tyylin mukaisesti tehdystä ajopöydästä löytyy tarvittavat ajolaitteet, diagnostiikkanäyttö ja tutut suomalaiset kulunvalvonta- ja EKE trainnet-paneelit.

Liikennöinti

Dm12:lla ajetaan tällä hetkellä seuraavilla reiteillä:

Näiden lisäksi liikennettä laajennetaan näille reiteille:

Tapahtumia

Kuvia


Dm12:n ulkoasu (Kuva: Zelpage)
Dm12 ulkoa
Dm12 ulkoa
Penkit
Alkuperäiset penkit (Kuva: Zelpage)
Dm12 ohjaamo
Ohjaamo (Kuva: Zelpage)

Tekniset tiedot

Lähteet

CKD Vagonka (valmistaja)
Parostoj-lehden artikkeli
Zelpage
Stránky Prátel Zeleznic

Päivitetty 18.2.2006